lauantai 28. toukokuuta 2011

virkaten ja värkäten ja paljastus

Olin tänään rouvapyryllä kun siellä oli koukuten kesään paja päivä..eilen illalla mietin jaksaako mennä ja samoin nyt aamulla...mutta kun olin juonut ne kaksi mukillista kahvia..niin virkkaus juttuja kassiin ja rouvapyrylle...tulihan siellä sitten istuttua klo9-13..ja paikalle saapui myös uusi ystäväni..
On se muuten ihmeellistä kun näin hänet ensimmäisen kerran pääsiäisen jälkeen niin tuli heti semmoinen lämmin olo ja nyt olen löytänyt hengenheimolaisen..niin mähän muutin tänne loimaalle toukokuussa 2009 ja nyt olen löytänyt ystävän..jonka kanssa voi istua tee tai kahvikupposen äärellä ja jutella...molemmat ollaan neulomiseen ja virkkaukseen ihan kahjona..ja ihan hulluina lankoihin...

Ei ole oikein neulominen maistunut...mutta löysin siltäkin saralta uuden alue valtauksen...mutta siitä sitten myöhemmin kun olen jotain saanut aikaseksi..niin siksi toi otsikko kun olen innostunut taas virkkaamaan ja kiitos korkille ja deebeelle ei blogia neulomon kun molemmat lähetti mulle tämän ohjeen ja niinpä koukku alkoi viuhtoon...kaksi päällimäistä ovat dropsin muscattia(aivan herkku lanka) kolmas on zitronin evitaa ja viimeisenä oleva on jotain novitan aatamin aikuista puuvillaa...

Ja olen yrittänyt ottaa yhtä rennosti kuin tämä meidän "pikku"vauva joka on nyt mulla talveen asti..erittäin hyvää terapiaa aamulla pakko nousta sängystä ylös ja aamu lenkille ja sama juttu myös ilta lenkille..blondin kanssa kun käveleskelee reippaasti kaksi kertaa päivässä yht 2h niin voi ihan rauhassa mussutella suklaataa tietsikan ääressä....


Snyltäkin tuli männä viikolla viimonen paljastus paketti ja olipahan lukenut mun ajatuksen kun katselin uusinta kauneimmat käsityö lehteä..no se jäi kaupan hyllylle odottaan osto päivää...ja nyt säästy omat pennoset....ja snyksi paljastui..cate..ja paketissa oli samaa tuplan vohveli suklaataa...mitä olin omalle parille ostanut....kiitos snylle mukavista paketeista


Rentoa ja rattoisaa viikon vaihdetta

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

heippa pitkästä aikaa

Nyt on sitten taas aika kertoilla hieman kuulumisia...tässä mennään pienin askelin päivä kerrallaan eteenpäin..niin ja joskus myös vauhdilla kun koiruli eli blondi on mulla täällä ja pitää tytlin kans käyä aamua iltaa lenkillä...
Joskus mennään niin että kädet sinkoaa ja loppumatkan saakin tytskää vetää perässä..
Tällaisen tunnustuksen sain neule-kirpulta...ja laitanpa sen..lankakoukulle,Seijap:lle ja sarsalle...
Käsityö rintamalla on ollut hiljaista mutta pääsinpäs yllättään..Lilan ja kun tein tilauksesta hälle kämmekkäät niin laitoin sitten muutakin...ajattelin näin koska olen hälle tehnyt turkoosin hartia huivin samasta langasta mistä teksin tilaus kämmekkäät niin pitää sarjaan olla myös tällaiset....

Kassi on tehty soveltaen kirjasta leikkiä langoilla ja lankana on flip flop ja rose mohair...ja kun oli kassi innostus niin pitihän sitä pari omaakin mallia suunnitella..yli viikko meni yhden kassin parissa...kun ei oikein neulominen maistunuttai paremminkin ei jaksanut keskittyä....

Ja sitten siihen kaikkein parhaimpaan juttuun..kun mulla elämä heitti kärryn pyörät niin Sarsa laittoi tsemppi peitto ketjun...ja ihan valtava määrä neulomosta osallistui kampanjaan..Sarsa ja Seijap kasasivat peiton ja tämä on koottu neulotuista paloista ja vielä on tekeillä virkatuista paloista peitto....
Kun ihmisellä on hätä ja siitä uskaltaa julkisesti kertoa..kuten mä tein neulomossa niin aivan mahtava joukko neulomolaisia oli tukemassa mua..ja siitä heille suuri KIITOS....
Palaillaan ja tässä peitosta pari kuvaa...